Taitokurssille osallistutaan pääsääntöisesti Jatkouimakoulun jälkeen odotellessa Ison altaan starttikurssin aloittamista, mikäli seuraavan Ison altaan startin alkuun on reilummin aikaa. Kurssi on tarkoitettu 5-9 -vuotiaille. Lähtötasovaatimuksena on 12-15 metrin uimataito vatsallaan sekä 8-12 metrin uimataito selällään.

Uimakoulun tavoitteena on alkeisuintitekniikoiden vahvistaminen ja uintimatkan pidentäminen sekä isolle altaalle siirtymiseen valmistautuminen. Uimakoulussa harjoitellaan hyvää uintiasentoa, uinnin hengitystekniikkaa, vesiketteryyttä sekä myyräuintia, alkeisselkäuintia ja alkeisrintauintia. Kurssilla harjoitellaan lasten altaalla sekä nuorisoaltaalla (syvyys 1,3 m).


Aikataulut ja kokoontuminen

Seuraavat Taitokurssit järjestetään talvella 2021!


Muista mahdollisista poikkeusaikatauluista ilmoitetaan erikseen.

Taitokurssin kesto on joko 5 (talven taitokurssit) tai 10 uimakoulukertaa (kevään taitokurssit), allasaika on noin 30 minuuttia / kerta. Ryhmän enimmäiskoko on 15 osallistujaa, ohjaajia on kaksi.

Kaikilla taitokursseilla kokoontuminen uimahallin aulaan uimakoulun alkamisaikana. Ohjaajat huolehtivat lapsista "aulasta aulaan", eli myös pukuhuoneissa. Lapset palautetaan puettuina aulaan uimakoulun loppuessa.


Hinnat ja ilmoittautuminen

Viiden kerran taitokurssin jäsenhinta on 80 euroa, 10 kerran taitokurssin jäsenhinta on 150 euroa. Järjestämme toimintaa ainoastaan jäsenillemme. Jäsenmaksu toimintakaudella elokuu 2021 - heinäkuu 2022 on 30 euroa/henkilö. Jäsenmaksun voi maksaa kurssimaksun yhteydessä.

Ilmoittautuminen tapahtuu ilmoittautumissivun kautta. Uimakoulu maksetaan verkkomaksuna heti ilmoittautumisen yhteydessä.


Lisätietoja uimakouluista:

Uimakouluvastaava Ida Antikainen

puh. 044 982 8157 (myös WhatsApp)

uimakoulut(a)kuopionuimaseura.com