Toimintaohjeet

Kursseilla noudatetaan uimahallin järjestyssääntöjä. Lisäksi olemme koonneet kaikille vesipallokurssilaisille alla olevat yhteiset pelisäännöt.

Kurssilaisten pelisäännöt

  • Ei juosta.
  • Altaaseen saa mennä vasta kun ohjaaja antaa luvan.
  • Ohjaajan puhuessa kuunnellaan ohjeita paikallaan oma suu supussa.
  • Totellaan ohjaajien ohjeita
  • Ketään ei saa kiusata, edes leikillään.
  • Puku- ja suihkutiloissa toimitaan ripeästi
  • Uimaan ei tulla kipeänä!

Käythän lapsesi kanssa läpi nämä säännöt, jotta kaikki saavat treenirauhan vesipallokursseilla!

Yleiset toimintaohjeet

Vesipallon peruskurssi:

  • Kaikki vesipallon peruskurssilaiset tulevat itsenäisesti aulasta altaalle! Mikäli epäilette, että kurssilainen ei kykene kulkemaan itsenäisesti puku- ja suihkutiloissa, niin sitä kannattaa käydä harjoittelemassa yhdessä ennen kurssin alkua. On myös mahdollista, että vanhempi käy saattamassa lapsen pukutiloihin ensimmäisillä kerroilla.
  • Ensimmäisellä kerralla aulassa jaetaan 15 minuuttia ennen treeniajan alkua ratavuorokortit, joita näyttämällä kassalla kurssilaiset saavat rannekkeen, millä kulkea itsenäisesti pukutiloista allastiloihin. Kurssilaiset odottavat omaa ohjaajaansa pitkän altaan seinustalla rauhassa. Altaaseen ei mennä ennen ohjaajan tuloa.

Vesis-kerho:

  • Ohjaajat ottavat lapset vastaan uimahallin aulassa jokaisella kurssikerralla kurssin alkamisaikana. Ohjaajat huolehtivat lapsista "aulasta aulaan", eli myös pukuhuoneissa. Lapset palautetaan puettuina aulaan uimakoulun loppuessa.

  • Mikäli kurssilainen on uimassa ennen tai jälkeen harjoitusten, niin tällöin täytyy maksaa uimahallin sisäänpääsymaksu erikseen. Ratavuorokortilla pääsee vain harjoituksiin!


Mitä mukaan?

  • Uimapuku
  • Pitkille hiuksille uimalakki tai hiukset kiinni siten, ettei ne mene naamalle uidessa
  • Uimalasit voi ottaa mukaan alkuleikkejä ja uintia varten, palloa käsitellessä ja pelatessa uimalaseja ei käytetä
  • Pyyhe


Poissaoloista

Yksittäisistä poissaoloista ei erikseen tarvitse ilmoittaa. Pidemmistä poissaoloista ilmoitus joko sähköpostitse kirsi.salmela@kuopionuimaseura.com tai puhelimitse 044 241 4590 (myös tekstiviesti / WhatsApp).